Uratähtäin

24 elo

Ympäristöekonomian opiskelusta ja poliittisesta urasta kokoomusnuorten puheenjohtajana - haastattelussa Matias Pajula

Matias Pajula on vuodesta 2019 opiskellut ympäristö- ja elintarviketaloutta Helsingin yliopistossa. Hän on mukana politiikassa ja tällä hetkellä töissä kokoomusnuorten puheenjohtajana.

17 elo

Oma ala löytyi - farmasian kautta elintarviketieteilijäksi - haastattelussa Anne Isokangas

Anne Isokangas on vuonna 2008 Viikistä valmistunut elintarviketieteiden maisteri, pääaineenaan elintarvikekemia. Nykyisin Anne työskentelee Hämeenlinnan Osuusmeijerin laatu-, ympäristö- ja tuotekehityspäällikkönä.

31 heinä

Keskisuurien virheiden kautta maailmalle ja takaisin

Maataloushallinnon virkamies kertoo urapolustaan maatalouspolitiikkaan

1 kesä
18 touko
30 huhti

Ravitsemusasiantuntijan monipuoliset tehtävät Sydänliitossa - Haastattelussa Kati Kuisma

Kati Kuisma on Viikistä elintarviketieteiden maisteriksi valmistunut ravitsemustieteilijä, minkä lisäksi hän on kehittänyt osaamistaan myös muilla alueilla. Hän aloitti jo ennen valmistumistaan Sydänliitossa, jossa hänen vastuualueitaan ovat lapsiperheiden ravitsemus ja viestintä.

17 huhti

Kurkistus ravitsemusterapeutin uratarinaan – haastattelussa Marjaana Puustinen

Marjaana Puustinen on vuonna 2006 Kuopion yliopistosta valmistunut terveystieteiden maisteri ja laillistettu ravitsemusterapeutti. Hän työskentelee Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymässä eli PHHYKY:ssä erikoisairaanhoidon ravitsemusterapeuttina. Tällä hetkellä Marjaana kuitenkin on hoitovapaalla työstään ja nauttii hitaasta elämästä kotiäitinä.

6 huhti

Opiskelija, onnistu työnhaussa!

Opiskelijoiden kesätyönhaun ollessa kovassa vauhdissa, saattaa moni asia mietityttää prosessin aikana. Kannattaako työnantajalle soittaa työnhaun aikana? Mikä merkitys on verkostoilla? Entä miten erottua edukseen suuresta hakijamäärän joukosta?

9 maalis

Uupumus uhkaa opiskelijaa – kuinka jaksaa arjessa?

Enää ei puhuta vain työuupumuksesta, sillä myös opiskelu-uupumus on yleistyvä ilmiö. Kuinka sitten ehkäistä uupumusta ja selvitä hektisestä opiskeluarjesta? Muun muassa tähän ja muihin uupumusaiheisiin kysymyksiin vastaa psykiatrian erikoislääkäri Lars Lindholm Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä. Hänellä on kokemusta uupumuspotilaista useissa eri ikäluokissa. Ennen psykiatriksi erikoistumista Lars on toiminut pitkään yleislääkärinä, jolloin hän vastasi niin koulu- ja opiskelijaterveydenhuollosta kuin työterveyshuollostakin.

16 joulu

Ainejärjestöstipendien jakoa

Agronomiliitto myöntää vuosittain yhteistyöainejärjestöjensä ansioituneille jäsenille ainejärjestöstipendin. Stipendit jaettiin syksyn aikana ainejärjestöjen juhlatilaisuuksissa.

20 marras

Gradun teon 101 - gradutus ja miten siitä selviää?

Joillekin gradu tuntuu opintojen loppuvastukselta, kun taas toisille se on vain homma muiden joukossa. Akateemisen ikäni karttuessa kohtasin kyseisen haasteen hieman sekavin tuntemuksin. Miten tästä oikein selviää?

11 marras

SUOMI KASVAA RUOASTA -jäsenseminaari 2019

Agronomiliiton jäsenseminaari järjestettiin 25.10.2019 Scandic Park Helsingissä. Seminaarin teemana oli pinnalla oleva ilmastonmuutos. Seminaarin aikana kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja sekä nautittiin kekri-buffetista.

7 marras

Miksi vastata Agronomiliiton työmarkkinatutkimukseen?

Agronomiliitto tutkii joka toinen vuosi alojensa opiskelijoiden työllistymistä kesätöihin sekä lukukauden aikaisiin töihin. Nyt on hyvä hetki kaivaa vastaamista varten esiin palkkakuitti ja opintosuoritusote. On nimittäin tärkeää, että te kaikki opiskelijajäsenet vastaatte sankoin joukoin tutkimukseen!

17 loka

Opiskelijatoiminnan 30-vuotisjuhlahumua

Perjantaina 11.10.2019 vietettiin Agronomiliiton opiskelijatoiminnan 30-vuotisjuhlia. Tässä blogitekstissä palataan fiilistelemään illan tunnelmia!

8 loka

Opiskelijat kokoustavat

Agronomiliiton opiskelijatoiminta viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan. Opiskelijat järjestävät tapahtumia ja ajavat ainejärjestöjensä asioita, mutta millaista toiminta on käytännössä?

2 loka

Vain hallituselämää

Agronomiliiton hallituksen opiskelijaedustaja on kuluneen vuoden ajan saanut valmistella Akavan ilmastonmuutoskannanottoa, tehdä päätöksiä 6000 jäsenen parhaaksi, nukkua Juha Tapion kanssa samassa sängyssä (eri aikaan), olla työhaastattelussa rekrytoivana osapuolena ja googlettaa salaa tuntemattomia lyhenteitä kesken kokouksen. Tätäkö se hallituselämä on?

18 syys

30 vuotta helmeä opiskelijatoimintaa!

Tervetuloa juhlistamaan kanssamme Agronomiliiton opiskelijatoiminnan 30-vuotista taivalta!

9 syys

Kesätöissä 2019

Kesän kuumuus on vähitellen vaihtunut syksyisempiin säihin ja opiskelijatkin ovat palanneet kesälaitumilta opintojen pariin. Mitä eri alojen opiskelijat sitten tekivät kesällä? Seuraavista kesätyötarinoista voit saada inspiraatiota tuleviin kesätöihin ja siihen, mistä sellaisia oikein löytää. Kannattaa lukea myös aiempien vuosien kesätyöhaastattelut!

27 elo

Agronomiliitto mukana fuksisyksyn tapahtumissa

Hei vuoden 2019 fuksit, tervetuloa Agronomiliiton fuksi-iltoihin Helsinkiin ja Kuopioon!

3 touko

Kuohuva ja munkit maistuivat Vappuna!

Vappua juhlittiin Helsingissä Kaisaniemen kentällä ja Kuopiossa Retikan huoneella kuplivan ja munkkien kera