Mentor-ohjelma aktorin silmin 2/3: Matkan puolivälissä

08.6.2021 09:31

Viime syksynä alkanut Mentor-ohjelma on jo ehtinyt puoleen väliin. Tässä juttusarjan toisessa osassa jaan tuntemuksiani ensimmäisen puoliskon paritapaamisten annista ja puolivälin ryhmätapaamisesta.

Jos et ole vielä lukenut juttusarjan ensimmäistä osaa, pääset lukemaan sen TÄSTÄ. Ensimmäisessä osassa kerron muun muassa siitä, mikä Mentor-ohjelma on ja kuinka se lähti käyntiin.

 

Korona on siirtänyt suurimman osan tapaamisista nettiin, mutta onneksi ulkona voi tavata mentorin kanssa kasvotusten turvavälistä huolehtien.

 

Keskustelua rahasta ja kaikesta muusta, mitä ei yliopiston käytävällä kehtaa kysyä

Olemme tavanneet mentorini kanssa ahkerasti, ja olemmekin onnistuneet sopimaan tapaamisen jokaiselle kuukaudelle. Näin ollen mentoroinnin puoliväliin mennessä olemme tavanneet yhteensä neljä kertaa parina ja kahdesti koko ryhmän kesken. Ennen tapaamisen sopimista olen lähettänyt mentorilleni Elinalle sähköpostilla ehdotuksen tapaamiskerran aiheesta sekä kysymyksiä, joiden avulla hän voi etukäteen orientoitua aiheeseen. Tähän mennessä olemme toisiimme tutustumisen lisäksi käsitelleet tutkijan uran rahoitusta, väitöskirjan tekemisen hyviä ja huonoja puolia, työskentelyä järjestökentällä ja vaativan työn sekä perheen ja vapaa-ajan yhdistämistä.

Mentorointi on jo tähän mennessä antanut paljon ja monipuolisesti, mutta yksi asia on noussut yli muiden. On aivan käsittämättömän hienoa päästä juttelemaan luottamuksellisesti henkilökohtaisistakin asioista omalla unelmien alalla työskentelevän henkilön kanssa. Esimerkiksi minun haaveilemassani tutkimusmaailmassa rahoitusasiat ovat iso juttu, sillä vakituisissa työsuhteissa työskenteleviä tutkijoita on todella vähän. Raha on kuitenkin hyvin henkilökohtainen asia, joten olisi todella suuri kynnys nypätä hihasta jotain satunnaista tutkijaa yliopiston käytävällä ja kysellä hänen toimeentulostaan. Uran rahoituksesta on kuitenkin tärkeää saada tietoa ja kuulla kokemuksia ennen kuin itse hyppää päätoimiseksi tutkijaksi. Samoin yksityiselämän yhdistämisestä vaativaan työhön on hyvin vaikeaa päästä juttelemaan ilman mentorointia, sillä vapaa-aika ja perhe-elämä ovat niin henkilökohtaisia asioita.

Ryhmä kokoontuu jälleen

Toukokuun lopussa oli jälleen aika kokoontua yhteen koko Mentor-ohjelman ryhmän kesken. Aloitustapaamisen tapaan kokoonnuimme yhteen etänä. Vaikka kaikki eivät valitettavasti mukaan päässeet, oli linjoilla porukkaa runsain joukoin. Tapaamisen aiheena oli oman osaamisen sanoittaminen ja tähänastisen mentorointimatkan reflektointi. Ennen tapaamista olimme tehneet ennakkotehtäviä: suunnitelleet hissipuheen luonnoksen ja vastanneet kysymyksiin mentoroinnin sujumisesta.

Oli mielenkiintoista päästä kuulemaan, miten muilla oli mentorin kanssa sujunut. Jaoimme kokemuksia ja kerroimme toisillemme myös ehdotuksia hyviksi havaituista käytännöistä. Kävelypalaverit olivat useamman parin suosiossa ja muutama vinkkasi, kuinka hyödyllistä oli ollut tavata mentorin verkostoja. Edellisestä tapaamisesta poiketen pääsimme keskustelemaan myös muiden mentoreiden kanssa. Se oli todella mielenkiintoista, koska toisen alan kokeneen työntekijän kanssa keskustellessa pääsee katsomaan omaa tilannettaan ulkopuolisen silmin. Oman alan sisällä piirit ovat pienet ja monet toiminta- ja ajattelutavat juurtuneet syvälle. Lisäksi pääsimme esittämään hissipuheitamme muille, ja siinäkin oli hienoa saada palautetta sekä muilta ravitsemustieteen edustajilta että täysin erilaisten alojen asiantuntijoilta.

Matka jatkuu

Puoliväli tarkoittaa sitä, että vielä puolet matkasta on edessäpäin. Mielessäni on vielä monia aiheita, joista haluan mentorini kanssa keskustella. Minulla on myös aikeissa kontaktoida erästä henkilöä mentorini verkostosta ja pyytää tapaamista. Verkostojen hyödyntäminen tarjoaa mahdollisuuden käyttää useamman henkilön asiantuntemusta ja kokemuksia hyödyksi. Ja vaikka varsinainen Mentor-ohjelma ensi syksynä loppuukin, jää minulle tärkeitä kontakteja tulevaisuutta ajatellen ja ennen kaikkea repullinen hyviä keskusteluita ja uusia kokemuksia.

 

 

Kirjoittaja: TtK Taru Lindholm, ravitsemustieteen maisterivaiheen opiskelija Itä-Suomen yliopistosta

Lähetä kommentti