Salla Juselius – Suomen ainoa palovammoihin erikoistunut ravitsemusterapeutti

  • Työskentelee HYK:ssä ravitsemusterapeuttina Sisätaudit ja kuntoutus ja kliinisen ravitsemusterapian yksikössä
  • Suomen ainoa vakituisesti, viikoittain palovammaosastolla työskentelevä ravitsemusterapeutti
  • Valmistunut Itä-Suomen yliopistosta vuonna 2014 laillistetuksi ravitsemusterapeutisti                                                                     

1. Kuka tai mikä on vaikuttanut uraasi eniten?

Omalla ura- ja kouluttautumispolullani eniten vaikutusta on varmasti ollut omilla vanhemmillani. He ovat aina tukeneet ja kannustaneet minua hakeutumaan uralle ja ammattiin, johon minulla on paloa sekä työhön, jota haluan aidosti tehdä. Omalla esimerkillään ja vankkumattomalla tuella he ovat vaikuttaneet urapolkuni kehittymiseen sekä yliopistoaikoina opiskellessa että myös myöhemmin ammattiin valmistumisen myötä, aina tähänkin päivään asti.   Toisena suurena vaikuttajana omalla urallani ovat olleet HUS-alueen rautaiset kollegat, jotka ovat omalla osaamisellaan ja ammattitaidollaan toimineet esikuvana ja kirittäjänä elämänmittaiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen.

2. Miten sinusta tuli oman alasi asiantuntija?

Asiantuntijuuden ja oman uran synnyssä on varmasti vaikuttanut vahvasti päämäärätietoisuus: olen jo opiskeluaikana tiennyt, minkälaista työtä haluan myöhemmin tehdä ja olen sekä opiskeluissa että työelämässä, välitavoitteiden myötä, pyrkinyt jatkuvasti kohti näitä tavoitteita ja työtehtäviä. 

Oma urani erikoissairaanhoidossa aukeni Meilahden sairaalassa opiskeluihin kuuluvan sairaalaharjoittelun myötä. Harjoittelun jälkeen aloitin työt ensin sijaisena, josta minut sittemmin vakinaistettiin. Myöhemmin olen pyrkinyt oppimaan lisää ja kehittymään ravitsemusterapeuttina, ja uusimpana työkenttänä olen nyt vuodenvaihteesta 2016–2017 asti tehnyt työtä viikoittain myös Palovammakeskuksen ravitsemusterapeuttina. Oppiminen, ammattitaidon kartuttaminen ja opiskelu jatkuvat siis edelleenkin!

3. Onnistuminen josta olet ylpeä urallasi?

Omalla urallani tunnen ylpeyttä, kun saan moniammatillisessa työryhmässä toimia potilaan ravitsemushoidon asiantuntijana ja näin myös edustaa ravitsemusterapeutteja ja heidän osaamistaan sekä ammattitaitoaan osana isompaa kokonaisuutta. Onnistumisia puolestaan saan työssä vastaantulevista potilaskohtaamisista. Kun potilas on saanut avun pitkäaikaiseen ongelmaan tai potilasta on saanut autettua ravitsemuksen keinoin, muistan aina, miksi olenkaan tällä alalla – tätä työtä tehdään ihmisen hyväksi.