YTN käynnistää painostustoimet kaupan alalla

Vuosien ajan Ylemmät Toimihenkilöt YTN on ollut aloitteellinen Kaupan liiton suuntaan alan ylempien toimihenkilöjen työehtojen kehittämiseksi.

Viimeksi helmikuussa YTN esitti neuvottelujen aloittamista nykyaikaisen mallin pohjalta, jossa oli laajasti huomioitu paikallinen sopiminen. Yhdeksän kymmenestä ylemmästä toimihenkilöstä haluaa alalle oman työehtosopimuksen.

Kaupan liitto tyrmäsi maaliskuun alussa esityksemme, eikä ole edelleenkään halukas aloittamaan neuvotteluja, sanoo puheenjohtaja Heikki Kauppi.

Kaupan alan asiantuntijat tekevät keskimäärin lähes 200 tuntia vuodessa ylitöitä, joista lain mukaisen korvauksen saa vain noin kymmenen prosenttia. Yleiskorotukset ovat olleet viime vuosina lähes ainoa syy ansiotason kehittymiselle ja monille nekin ovat jääneet saamatta kaupan alalla, kun omaa työehtosopimusta ei ole. Lisäksi niin sanottujen keskusjärjestösopimusten päättyminen jättää alan 30 000 ylempää toimihenkilöä ilman minkäänlaista sopimusten tuomaa turvaa.

- Kaupan liitto perustelee neuvotteluhaluttomuuttaan sillä, että työnantajat olisivat huolehtineet asiantuntijoista hyvin. Valitettavasti jäseniltä saamamme palaute sekä tutkimukset kertovat toista, sanoo kaupan projektin vetäjä Ville-Veikko Rantamaula.
- Tilanne on jatkuvasti pahentunut esimerkiksi työaikojen osalta. Tähän haluamme sopimuksella muutosta. Asiantuntijoiden ääni ei kuulu työehtojen kehittämisessä, huomauttaa Rantamaula.

YTN aloittaa painostustoimenpiteet kaupan alalla toukokuun ensimmäisellä viikolla, jotka kohdistuvat ylempien toimihenkilöiden tehtäviin alan suurimmissa yrityksissä. Työtaisteluvaroitus jätettiin valtakunnansovittelijalle tänään 11.4.2017.
- Työnantajan neuvotteluhaluttomuus on valitettavasti ajanut tilanteen tähän pisteeseen. Me olemme valmiita aloittamaan neuvottelut koska tahansa, Rantamaula muistuttaa.

Lisätiedot:
Heikki Kauppi, puheenjohtaja, YTN
p. 040 504 1585
Ville-Veikko Rantamaula, YTN kaupan projektin vetäjä
p. 040 832 6682

Taustaa:
YTN jätti Kaupan liitolle neuvotteluesityksen modernista alan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksesta 14.2., minkä työantajaliitto torjui 9.3. Sopimuksella olisi mahdollista edistää laajasti paikallista sopimista. Tätä ennen YTN on vuosien mittaan esittänyt lukuisia kertoja yhteistyötä ja neuvotteluja tämän henkilöstöryhmän työehtojen kehittämiseksi. Kaupan liitto on suhtautunut esityksiimme joka kerta kielteisesti.