MMT, dosentti Perttu Virkajärvi on Agronomiliiton Vuoden vaikuttaja 2022

Maatalous- ja metsätieteiden tohtori Perttu Virkajärvi on tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran tutkimalla systemaattisesti nurmiviljelyä, sen ympäristövaikutuksia sekä nautakarjatalouden ravinnekiertoa. Virkajärvi toimii johtavana tutkijana Luonnonvarakeskuksessa (Luke), Nurmet ja kestävä maatalous -ryhmässä. Agronomiliitto palkitsi Perttu Virkajärven Vuoden vaikuttaja 2022 -tunnustuksella 125-vuotisjuhlassaan 29.10.2022.

Perttu Virkajärvi on toiminut tutkijana, tutkimusprofessorina ja nyt johtavana tutkijana Lukessa ja sitä edeltäneessä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa vuodesta 1990 lähtien. Hänen pitkäaikaiset tutkimusalueensa ovat tälläkin hetkellä äärimmäisen ajankohtaisia. Hän on tutkinut nurmiviljelyä, nurmikasvien kasvutekijöitä ja satofysiologiaa sekä nurmiviljelyn ympäristövaikutuksia. Lisäksi keskeisiä tutkimusaiheita ovat nautakarjatalouden ravinnekierto ja ympäristövaikutukset, erityisesti vesistökuormitus, kasvihuonekaasut ja hiilitase.

Virkajärvi on vuosien varrella toiminut ahkerasti asiantuntijana, kommentoinut medialle ja pyrkinyt kansantajuistamaan tutkimusaiheitaan. Hän on tuonut esiin suomalaisen maatalouden, erityisesti nautakarjatalouden, ominaispiirteitä ja eroavuuksia ympäristökuormituksen osalta verrattuna esimerkiksi Pohjois-Amerikkaan. Hän on esittänyt kestävän kehityksen mukaisia näkymiä, joilla suomalaista maataloutta voidaan viedä eteenpäin vallitsevassa haastavassa maailmantilanteessa ja puolustanut maamme maataloutta ilmasto- ja vesistöpäästökeskustelussa faktaperusteisesti.

Virkajärven akateemiset ansiot ovat laajat ja monipuoliset. Hän on toiminut asiantuntijana monissa alansa suomalaisissa ja kansainvälisissä tutkimushankkeissa ja ryhmissä. Hän on julkaissut suuren määrän tieteellisiä alkuperäisartikkeleita ja muita julkaisuja sekä toiminut mm. väitöskirjojen ohjaajana.  

Perttu Virkajärvi valmistui maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1989 (kasvinviljelytiede) ja väitteli maatalous- ja metsätieteiden tohtoriksi vuonna 2004. Vuonna 2009 hänet nimitettiin Helsingin yliopiston kasvinviljelytieteen dosentiksi.

Agronomiliiton Vuoden vaikuttaja on valittu vuodesta 1988 lähtien. Tunnustus annetaan henkilölle, joka on vaikuttanut myönteisesti ruoka-alan kehitykseen tai näkyvyyteen sekä toiminut kannustavana esimerkkinä muille. Perttu Virkajärvelle luovutetaan tunnustuksen lisäksi Agronomiliiton lahjoittama 1700 euron stipendi.


Lisätietoja:
Agronomiliiton hallituksen puheenjohtaja Jyrki Isotalo, puh. 040 824 4360