MMT, agronomi Sari Peltonen on Agronomiliiton Vuoden vaikuttaja 2018

ProAgria Keskusten Liitto ry:n johtava asiantuntija Sari Peltonen on kasvinviljelyn vahva asiantuntija, joka on ollut vuodesta toiseen näkyvästi esillä valtakunnan mediassa kertomassa kasvinviljelyyn liittyvistä asioista.

Nyt kahtena erittäin poikkeuksellisena kasvukautena 2017 ja 2018 Peltosen asiantuntemusta on hyödynnetty mediassa erityisesti. Hänellä on kyky kertoa selkeästi ja kansantajuisesti siitä, miten erilaiset sääolot ja olosuhteet vaikuttavat maatalouteen ja sitä kautta ruoantuotantoomme.

Peltonen on tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran suomalaisen kasvinviljelyalan asiantuntijana, kehittäjänä ja viestijänä. Hän on rautainen ammattilainen, jonka asiantuntemus on haluttua, kun kasvinviljelyn kehittämistä ja tulevaisuutta mietitään ja kehitetään.

 

Hän on työskennellyt neuvontajärjestön kehittämis- ja asiantuntijatehtävissä vuodesta 2000. Työuransa aikana hän on toiminut kirjoittajana useissa ProAgria Keskusten Liiton sekä Luonnonvarakeskuksen julkaisemissa kirjoissa. Hänen toimittamansa, vuosittain julkaistavat oppaat ovat kasvinviljelyssä päivittäisen työn johtamisen aputyökaluja ja laajasti maatalousyrittäjien käytössä.

Asiantuntija- ja luottamustehtävät erilaisissa kasvinviljelyyn liittyvissä työryhmissä, hankkeissa ja järjestöissä ovat olleet vaikuttamistyötä, jonka merkitys maatalousyrittäjän ja alan kehittymiseen on suurta. Sari Peltonen on ollut aktiivisesti mukana mm. vilja-alan yhteistyöryhmä VYR:ssä, joka on tehnyt mittavaa työtä markkinatiedon ja jäljitettävyyden lisäämiseksi viljaketjussa.

Sari Peltonen on suorittanut maatalous- ja metsätieteiden kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa v. 1990 sekä lisensiaatin tutkinnon v. 1994, pääaineenaan kasvipatologia. Maatalous- ja metsätieteiden tohtoriksi Peltonen väitteli vuonna 1998 (kasvipatologia). Vuonna 2001 Peltonen nimitettiin Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kasvipatologian dosentiksi.

Agronomiliiton Vuoden vaikuttaja on valittu vuodesta 1988 lähtien.

Lisätietoja:
Agronomiliiton hallituksen puheenjohtaja Ilmari Halinen, puh. 040 510 3556
Agronomiliiton toiminnanjohtaja Jyrki Wallin, puh. 040 901 1640