Kunta-alan kaksipäiväinen lakonuhka Oulun ja Turun kaupungeissa

Kunta-alan neuvottelujen vauhdittamiseksi Agronomiliiton jäseniä edustava Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on jättänyt lakkovaroituksen. Mukana ovat kaikki JUKOn kunta-alan liitot. Työnseisaus koskee laajasti kunnallisia palveluja, sillä myös JHL:n ja Jytyn jäsenet osallistuvat lakkoon.

Oulun ja Turun kaupunkien työntekijöitä koskeva lakko toteutuisi 6.-7.4.2022, jos neuvotteluratkaisuun työnantajan kanssa ei päästä ennen sitä.  

On mahdollista, että työ- ja elinkeinoministeriö siirtää lakon alkamista tästä kahdella viikolla. Lisäksi virkamiesten lakkoa voidaan siirtää edelleen vielä viikolla.

Lakon syy

Kunta-alan neuvotteluja käytiin tiiviisti tammikuusta lähtien, mutta 28.2. työnantajapuoli keskeytti neuvottelut edes jättämättä tarjousta. JUKO pitää edelleen kiinni neuvottelutavoitteistaan, kuten monivuotisesta palkkaohjelmasta ja haluaa vauhdittaa painostustoimilla paluuta neuvottelupöytään.

Muut annetut lakkovaroitukset

JUKO ja JAU (JHL ja Jyty) ovat jo aiemmin jättäneet kaksi lakkovaroitusta. Lakoista ensimmäinen koskisi Jyväskylän ja Rovaniemen kaupunkeja ja se toteutuisi 23.–24.3., ellei ratkaisua synny tai lakkoja siirretä. Toisen lakkovaroituksen järjestöt jättivät viime perjantaina. Varoitus koskee Kuopion ja Tampereen kaupunkeja, ja lakkopäivät olisivat 29.-30.3.

Lakkouhkien lisäksi kunta-alalla oli 7.-13.3. voimassa JUKOn ja JAUn ilmoittama ylityö- ja vuoronvaihtokielto. Järjestöt ilmoittivat eilen uudesta ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta, joka tulee voimaan 21.3. ja jatkuu 27.3. saakka.

Työriita nyt valtakunnansovittelijalla

JUKO tavoittelee aina ensin neuvotteluratkaisua, ja tällä viikolla kunta-alan työriitaa sovitellaan valtakunnansovittelijan luona.

Mikäli ratkaisuun ei päästä neuvotteluteitse, JUKOlla on valmius lisätä painostustoimia.

Mitä lakko tarkoittaa? 

Lakko on laillinen ja jokaisen lakon piiriin kuuluvan Agronomiliiton jäsenen on osallistuttava siihen. Työntekijä ei saa työskennellä lakon aikana. Työnantaja ei maksa palkkaa lakon ajalta. Työhön palataan normaalisti lakon jälkeen. 

Lakkoon osallistuu laajasti kunta-alan jukolaisia ja akavalaisia liittoja.

Tutustu lakko-ohjeisiin

Olemme koonneet lakkoon liittyviä kysymyksiä ja vastauksia, joihin toivomme sinun tutustuvan.

Seuraa päivittyvää viestintää Agronomiliiton verkkosivuilta Agronomiliitto ja JUKOn verkkosivuilta www.juko.fi/kunta.

Seuraa lakkotiedotusta

Seuraa Agronomiliiton jäsentiedotusta verkkosivuilla ja somessa. Lähetämme tietoa myös sähköpostissa. Tietoa saa myös JUKOn verkkosivuilla www.juko.fi/kunta, Facebookissa www.facebook.com/JUKOry ja Twitterissä www.twitter.com/JUKOry.

Käytämme viestinnässä slogania ”Arvoa asiantuntijalle” ja somessa #ArvoaAsiantuntijalle ja #lakko2022.

***

Tavoitteemme kunta-alan sopimusneuvotteluissa

- Tarvitsemme monivuotisen palkkaohjelman kuromaan kiinni palkkojen jälkeenjääneisyyttä.

- Palkankorotusten on turvattava ostovoimaa.

- Vanhempien on voitava käyttää perhevapaita nykyistä tasaisemmin.

- Kaikki työaika on työaikaa. 

***

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa virka- ja työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. Kolmasosa kuntasektorin 425 000 palkansaajasta on JUKO-liittojen akavalaisia jäseniä.

JUKO-liittojen jäsenet työskentelevät kuntien eri toimialoilla asiantuntija-, johto- ja esimiestehtävissä.

Jukolaisia palkansaajaryhmiä ovat muun muassa opetusalan, varhaiskasvatuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon, hallinnon, liikunta- ja nuorisoalan, tekniikan sekä kulttuuri-, kirjasto ja museoalan asiantuntijat.

Pääsopijat | JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL, Jyty), Sote (Super, Tehy, SPAL) ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT.

***

JUKO kertoo sopimusneuvotteluista sivuilla www.juko.fi. Seuraa JUKOa ja osallistu keskusteluun myös Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #kunta #ArvoaAsiantuntijalle. Opiskelijoille ja nuorille erityisesti suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa @juko_ry.

Agronomiliiton yhteyshenkilö kuntasektorilla:  

Neuvottelupäällikkö Outi Parikka, sähköposti outi.parikka@agronomiliitto.fi, puhelin 040 9011642