Kunta-alan kaksipäiväinen lakonuhka Jyväskylän ja Rovaniemen kaupungeissa

Kunta-alan neuvottelujen vauhdittamiseksi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on jättänyt Rovaniemen ja Jyväskylän kaupungeilla työskenteleviä jäseniä koskevan lakkovaroituksen. Mukana ovat kaikki JUKOn kunta-alan liitot. Työnseisaus koskee laajasti kunnallisia palveluja, sillä myös JHL:n ja Jytyn jäsenet osallistuvat lakkoon.

Päätöksen lakosta on tehnyt Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, joka neuvottelee Agronomiliiton jäsenten puolesta kunta-alan sopimuksesta. Agronomiliitto on tehnyt päätöksen jäsentemme osallistumisesta JUKOn lakkoon.  

Jyväskylän ja Rovaniemen kaupunkien työntekijöitä koskeva lakko toteutuisi 23.-24.3.2022, jos neuvotteluratkaisuun työnantajan kanssa ei päästä sitä ennen. On todennäköistä, että työ- ja elinkeinoministeriö siirtää lakon alkamista tästä kahdella viikolla. Lisäksi virkamiesten lakkoa voidaan siirtää edelleen vielä viikolla.

Lakon syy

Kunta-alan neuvotteluja käytiin tiiviisti tammikuusta lähtien, mutta 28.2. työnantajapuoli keskeytti neuvottelut edes jättämättä tarjousta. JUKO pitää edelleen kiinni neuvottelutavoitteistaan, kuten monivuotisesta palkkaohjelmasta ja haluaa vauhdittaa painostustoimilla paluuta neuvottelupöytään. JUKO julisti muiden palkansaajajärjestöjen tapaan kuntasektorilla laajan ylityö- ja vuoronvaihtokiellon alkamaan 7.3. (linkki sitä koskevaan jäsenkirjeeseen: Agronomiliitto)

 

Tutustu lakko-ohjeisiin

Olemme koonneet lakkoon liittyviä kysymyksiä ja vastauksia, jotka löytyvät 3.3. lähetetyn jäsenkirjeen liitteistä ja verkkosivuilta: PowerPoint-esitys (agronomiliitto.fi).

Tarkista yhteystietosi

Ovatko jäsentietosi ajan tasalla? Entä jukolaiseen liittoon kuuluvalla kollegallasi? On tärkeää, että liiton viestintä tavoittaa kaikki jäsenet.

Seuraa lakkotiedotusta

Seuraa Agronomiliiton jäsentiedotusta verkossa ja somessa. Lähetämme tietoa myös sähköpostissa. Tietoa saa myös JUKOn verkkosivuilla www.juko.fi/kunta, Facebookissa www.facebook.com/JUKOry ja Twitterissä www.twitter.com/JUKOry.

Käytämme viestinnässä slogania ”Arvoa asiantuntijalle” ja somessa #ArvoaAsiantuntijalle ja lakkotilanteessa #lakko2022.

JUKO kertoo sopimusneuvotteluista sivuilla www.juko.fi. Seuraa JUKOa ja osallistu keskusteluun myös Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #kunta #ArvoaAsiantuntijalle. Opiskelijoille ja nuorille erityisesti suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa @juko_ry.

***

Tavoitteemme kunta-alan sopimusneuvotteluissa:

- Tarvitsemme monivuotisen palkkaohjelman kuromaan kiinni palkkojen jälkeenjääneisyyttä.

- Palkankorotusten on parannettava ostovoimaa.

- Vanhempien on voitava käyttää perhevapaita nykyistä tasaisemmin.

- Kaikki työaika on työaikaa. 

***

Agronomiliiton yhteyshenkilö kuntasektorilla:  

Neuvottelupäällikkö Outi Parikka, sähköposti outi.parikka@agronomiliitto.fi, puhelin 040 9011642