Ilkka Pekkala on Agronomiliiton uusi toiminnanjohtaja

Agronomiliitto ry:n hallitus on valinnut liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi MMM, agronomi Ilkka Pekkalan, 41. Hän siirtyy tehtävään Lantmännen Agro Oy:stä. Pekkala aloittaa tehtävässä 1.11.2019. Agronomiliiton nykyinen toiminnanjohtaja MMM, agronomi Jyrki Wallin siirtyy Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:n toiminnanjohtajaksi.

 

Ilkka Pekkala on työskennellyt Lantmännen Agro Oy:ssä/Keskolla viljakaupan parissa vuodesta 2009 lähtien, viimeksi viljayksikön johtajana. Sitä ennen Pekkala toimi Myllyn Parhaalla viljanhankinnan tehtävissä. 

- Ilkka Pekkala astuu isoihin saappaisiin. Uskomme, että hänen määrätietoisuutensa ansiosta Agronomiliitto menestyy jatkossakin niin edunvalvonnan, säätiöiden, varainhoidon kuin Agronomitalon isännöinnin ja kehittämisenkin haasteellisilla saroilla. SUOMI KASVAA RUOASTA -teeman mukaisesti Pekkalan tehtävänä on nostaa esiin alojemme vahvaa osaamista ja koulutusta sekä suomalaista ruoka-alaa, sanoo Agronomiliiton hallituksen puheenjohtaja Ilmari Halinen. 

- Olen innostunut päästessäni työskentelemään todelliselle ruoka-alan näköalapaikalle. Haluan tuoda kaiken näkemykseni ja kokemukseni perinteikkään ja arvostetun Agronomiliiton käyttöön. Pyrin kaikin tavoin edistämään jäsenkuntamme etuja ja hyvinvointia. Koen ylpeyttä siitä, että pääsen työskentelemään seuraavana lenkkinä ansiokkaasti toimineiden edeltäjieni ketjussa, Ilkka Pekkala linjaa.      

- Pidetty ja yhteistyökykyinen Jyrki Wallin on tehnyt nousujohteisen 15-vuotisen uran Agronomiliitossa. Akavan varapuheenjohtajuus todistaa vahvan luottamuksen häneen akateemisen edunvalvonnan monisäikeisissä verkostoissa, Ilmari Halinen toteaa.  

 

Lisätietoja:
Agronomiliiton toiminnanjohtaja Ilkka Pekkala, puh. 050 575 8138
Agronomiliiton hallituksen puheenjohtaja Ilmari Halinen, puh. 040 510 3556