Akavan yrittäjäpalkinnon 2015 saivat Antell-konsernin Annukka ja Tomi Lantto

Akavan yrittäjäpalkinto 2015 on myönnetty kauppatieteiden maisteri Annukka Lantolle ja kauppatieteiden maisteri Tomi Lantolle Antell-konsernista. Tomi Lantto toimii Antell-konsernin toimitusjohtajana ja Annukka Lantto varatoimitusjohtajana.

Antell on perheyritys, jonka omistajana on vuodesta 1976 saakka toiminut Lanton perhe. Annukka ja Tomi Lantto ovat sisaruksia. Antellin yritystarina alkoi vuonna 1880 eli 135 vuotta sitten Oulussa. Konserniin kuuluu emoyhtiön lisäksi Antell-Kahvilat Oy, leipomotuotteiden valmistukseen keskittynyt Antell-Leipomot Oy ja noin sadan henkilöstöravintolan Antell-Ravintolat Oy.

Annukka ja Tomi Lantto sekä Antell-konserni edustavat Suomen tarvitsemaa perheyrittäjyyskulttuuria, jossa yritys kasvaa ja kehittyy sukupolvesta toiseen uudistamalla toimintaansa ja kehittämällä uusia liiketoimintasisältöjä.

– Lantot ovat onnistuneet luomaan menestyvän yrityksen sekä hyvän ja toimivan yrityskulttuurin, jossa kannetaan vastuuta liiketoiminnan ja tuloksen ohella henkilöstön hyvinvoinnista sekä ympäröivästä yhteisöstä, perustelee Akavan yrittäjäpalkintoryhmän puheenjohtaja Jarmo Hyvärinen voittajan valintaa.

Akavalaisittain Antell on suuri yritys ja merkittävä työllistäjä. Sen palveluksessa on valtakunnallisesti noin 600 alan ammattilaista. Lantot ovat edistäneet Akavallekin tärkeää työntekijöiden hyvinvointia muun muassa tarjoamalla heille vakituista työtä määräaikaisuuksien sijaan.

– Hyvä johtaminen tuo tulosta. Me luotamme työntekijöihimme, jaamme vastuuta ja kannustamme kehittämään osaamista, kertovat Annukka ja Tomi Lantto.

Antell on erinomainen esimerkki isosta yrityksestä ja perheyrittäjyydestä, jolla kunniakas historia ja tarina sekä jatkuvuutta.

Yrittäjyydellä on suuri merkitys akavalaisille ja Suomelle. Akavan yrittäjäpalkinnon tavoitteena on tuoda julkisuuteen akavalaisen yrittäjyyden merkitystä suomalaiselle yhteiskunnalle, Suomen talouskasvulle ja hyvinvoinnille. Akavalaisista yrittäjinä tai ammatinharjoittajina toimii noin 24 000 henkilöä. Suuri osa akavalaisista yrittäjistä toimii yksinyrittäjinä.

Lue palkinnon saajien haastattelu Akavan sivuilta >>