Esittelyssä opiskelijatapahtuman puhuja: Vilja-asiamies Max Schulman

29.9.2020 09:42

Agronomiliiton opiskelijavaliokunnan vuosittain järjestämä opiskelijajäsentapahtuman toinen puhuja on vilja-alan eurooppalainen moniottelija Max Schulman.

Max Schulman on vilja-alan eurooppalainen moniottelija. Opintojen päätyttyä kansainväliset työtehtävät ovat seuranneet toinen toistaan. Tehtävien yhteisenä nimittäjänä on kuitenkin aina ollut maatalous, ja halu viedä Suomea maailmalle. Koronakriisin siirrettyä työnteon painopisteen kotikonttoreihin on uran yhdistäminen kotitilan hoitoon helpottunut. Tämä haastattelu on annettu traktorin hytistä etätöiden lisäämistä vahvasti suositellen. 

- ­Suomi on hyvä mutta pieni maa, täältä on lähdettävä maailmalle. Olipa kyse sitten oman ammattitaitosi kehittämisestä tai tuotteen myyntivolyymin kasvattamisesta, valtakunnan rajan ylittäminen on aina hyvä vaihtoehto. Mikäli haluamme menestyä, meidän on opittava myymään osaamistamme ulkomaille ja osattava oppia sieltä uutta. Viiden miljoonan ihmisen kotimarkkinoiltamme voi olla vaikeaa löytää tuotteille kelvollista hintaa, ja erikoistuneemmille tuotteille edes ostajaa. Pelkästään EU:n sisämarkkinoilta löytyy vajaa puoli miljardia kuluttajaa, kunhan vain saamme tuotteemme sinne.    

- Alkuinnostus maatalousalaan tarttui kai puolipakon sanelemana kotitilalta. Pyrin kahteen otteeseen Viikkiin opiskelemaan alaa, mutta ovien pysyessä kiinni hakeuduin lukemaan Agrologiksi. Jälkikäteen ajatellen ratkaisu lienee oikea – virikkeiseen yliopistoon olisin kai juuttunut ikuiseksi opiskelijaksi.  

- Opintojen jälkeen työskentelin neljä vuotta valtion viljavaraston ulkomaankauppayksikössä. Sieltä siirryin kahdeksaksi vuodeksi Valtralle tekemään kansainvälistä maatalouskonekauppaa. Tehtävät auttoivat luomaan monipuolisen verkoston alan eri toimijoihin ja toivat kokemusta kansainvälisestä maatalouskaupasta.  

- Viimeiset kolmetoista vuotta olen toiminut MTK:n vilja-asiamiehenä. Tämän ohella istuin neljä vuotta Euroopan tuottaja- ja osuuskuntajärjestön COPA-COCEGA:n viljatyöryhmän varapuheenjohtajan -, ja kuusi vuotta puheenjohtajan penkillä. Pestin puitteissa vierailin Kyprosta ja Maltaa lukuun ottamatta kaikissa EU-maissa.  

- Päivätöideni ohella olen aina toiminut erilaisissa kansainvälisissä luottamustoimissa. Tällä hetkellä olen komission vilja-alan Civil Dialogue Groupin puheenjohtaja, ryhmän tehtävä on toimia eri tahojen keskustelualustana uutta lainsäädäntöä valmistellessa. Kotisuomessa toimin kotimaan toimijat yhteen kokoavan vilja-alan yhteistyöryhmän Vyrrin puheenjohtaja. 

- Yhtään turhaa työtehtävää tai kurssivalintaa en ole tehnyt, kaikesta tarttuu jotain takkiin. Tämä on myös neuvoni nykyisille opiskelijoille. Opiskelkaa monipuolisesti, osallistukaa kaikkeen mahdolliseen ja verkostoitukaa. Tulevaisuuden menestys rakentuu laajan kokemuspohjan ja verkoston varaan. Kukaan ei voi tehdä kaikkea, joten on tunnettava ihmiset, jotka kulloinkin voivat olla avuksi. Oman alan spesifi opiskelu on toki tärkeää, mutta niin on myös ihmisiin tutustuminen ainejärjestöhipoissa. Neuvoa voisi täydentää myös painokkaalla kehotuksella opiskella kieliä ja lähteä vaihtoon. 

- Brysselin rytmin mukaan pyörivät päivätyöt ja luottamustoimet venyvät usein suomalaisittain pitkälle iltaan. Kun tähän vielä summataan viljatilan arki, joutuu tunteja usein lainaamaan seuraavan vuorokauden alkupäästä. Pitkissä päivissä motivoi vaikuttamistyön mielekkyys ja tärkeys. Kaikki tiedämme, että syödä pitää myös huomenna. Tämän takaamiseksi ruokajärjestelmämme tulee olla ekonomisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä. Ensimmäinen tekijä jää nykykeskustelussa kuitenkin usein liian vähälle huomiolle. Viljelijän on vaikeaa olla vihreä, jos tili on punaisella. 


Haastattelija: Ville Lukkarila, Sampsa

**

Tule mukaan tutustumaan suomalaisen elintarvikealan mahdollisuuksiin kansainvälisillä markkinoilla!

Agronomiliiton opiskelijavaliokunnan opiskelijajäsentapahtuma järjestetään etäseminaarina 9.10.2020. klo 18-20. Tilaisuus on maksuton Agronomiliiton opiskelijajäsenille.

Ilmoittautuminen tapahtumaan on käynnissä ja mukaan pääset täyttämällä ilmoittautumislomakkeen TÄÄLLÄ.

Täältä pääset opiskelijajäsentapahtuman Facebook-tapahtumaan. Lisää tietoa tapahtumasta myös liiton tapahtumakalenterista täältä.

Toivotamme kaikki Agronomiliiton opiskelijajäsenet lämpimästi tervetulleiksi!

Lähetä kommentti