Opiskelijatapahtuman puhujat esittelyssä: Kaisu Riihinen, VTT

20.9.2021 12:46

Agronomiliiton opiskelijavaliokunnan vuosittain järjestämä opiskelijatapahtuma lähenee jälleen. Tänä vuonna tilaisuus järjestetään etäseminaarina keskiviikkona 13.10. Tapahtuman puhujat julkaistaan yksitellen blogiteksteissä. Ensimmäisenä puhujana toimii Kaisu Riihinen.

 

 

Kuka?

Kaisu Riihinen on Kuusamosta kotoisin oleva, nykyisin espoolainen, tutkijaluonteinen ja innostunut pitkän ruoka-alan kokemuksen omaava ammattilainen. Riihisellä on työkokemusta niin yliopistoista kuin kahdesta yrityksistäkin.

Opiskelutausta

Riihinen valmistui elintarvikekemian maisteriksi Viikistä vuonna 1998, sivuaineinaan soveltava biokemia ja kemia. Intoa tutkimusta ja opiskelua kohtaan riitti, joten hän jatkoi opiskeluita Itä-Suomen yliopistossa tohtoriksi ja dosentiksi saakka, ollen yliopistomaailmassa töissä yhteensä noin 15 vuoden ajan.

Työura

Riihinen viihtyi yliopistomaailmassa noin 15 vuoden ajan, työskennellen Suomen yliopistojen lisäksi Ruotsissa ja Chicagossa. Vuonna 2012 Riihisen yliopistoura päättyi Itä-Suomen yliopistossa, sillä oli tullut aika jatkaa matkaa dosentin arvonimen jälkeen. Hänen uusi työpaikkansa oli lainsäädännön asiantuntijana Foodfiles-nimisessä yrityksessä. Parin vuoden jälkeen Riihinen siirtyi Avenalle tutkimus- ja tuotekehityspäälliköksi. Siellä hänen merkittävin saavutuksensa oli rypsijauheen kehittäminen, ja sille uuselintarvikeluvan hakeminen. Tästä kiinnostavasta aiheesta kuulemme lisää seminaarissa. Kehitysprojektin jälkeen oli aika jatkaa matkaa uuteen työpaikkaan. Vuoden 2021 syksyllä tämä elintarvikealan rautainen ammattilainen aloitti uusien haasteiden edessä VTT:n ruokaan keskittyvän tutkimustiimin johtajana.

Mitkä ovat ruoka-alan vahvuudet ja heikkoudet?

Suomen ruoka-alan vahvuus Riihisen mielestä ovat etenkin hyvälaatuiset tuotteet ja toimivat tuotantotilat. Hänen mielestään Suomessa on paljon innovatiivisuutta ja alan hyviä osaajia. Suomen vahvuutena on myös saadun tutkimustiedon jalkauttaminen tuotantoon saakka.

Selkeänä ruoka-alan tämän hetken heikkoutena Riihinen mainitsi viennin ulkomaille. Ruoka-alan vientiä olisi hyvä edistää sekä viennin osaajia kouluttaa ja houkutella lisää Suomeen.

Terveiset Agronomiliiton opiskelijoille

Riihinen toivottaa kaikille tsemppiä työnhakuun. Meitä tarvitaan, ja avoimia työpaikkoja on tälläkin hetkellä laajasti tarjolla ruoka-alalla. Hän kannustaa myös hakemaan yritysten trainee-ohjelmiin, koska niiden avulla voi päästä itse yritykseen sisään.

 

 

Haastattelija: Jenni Kivikko, Viri Lactis

Lähetä kommentti