Haku mentorointiin päättyy 5.10.2017: Mentoroinnista verkostoja ja näkemyksiä työelämästä

5.10.2017 00:00 – 00:00

Mentorointi soveltuu kaiken ikäisille ja erilaisissa elämäntilanteissa oleville. Tule mukaan! Mentorointi on keino hankkia verkostoja omalle alalle, rakentaa siltaa opiskelun ja työelämän välille sekä suunnitella opintoja, valmistumisen jälkeistä uraa tai kehittää nykyistä uraa. Agronomiliitto järjestää puitteet mentoroinnille ja antaa tukea parityöskentelyyn. Lisäksi mentor-ohjelmaan kuuluu ryhmätilaisuuksia osaamisen tunnistamisen ja sanoittamisen teemojen ympärillä.

Hae mukaan

Ohjelmaan haetaan hakulomakkeella, joka löytyy tästä. Lomakkeen tiedoista tulee käydä selville seuraavat asiat: Miksi haluat mukaan mentoroitavaksi, mitä odotat mentoroinnilta, minkälaiseen alaan haluat suuntautua tai tutustua sekä millaista henkilöä tai kenet toivot saavasi mentoriksesi. Haku keväällä 2018 alkavaan mentor-ohjelmaan päättyy 5.10.2017.

 

Hakuprosessin vaiheet

Ehdokkaat saavat hakupäivämäärän jälkeen sähköpostia, jossa hakijat ohjataan tekemään esitehtäviä verkkovalmennuksen kautta. Verkkovalmennuksen esitehtävien tekoon on varattu aikaa kaksi viikkoa, jonka jälkeen jokainen saa kutsun videohaastatteluun. Jokainen hakija haastatellaan verkkovalmennuksen ja videohaastattelun jälkeen vielä henkilökohtaisesti. Mentorointiin valituksi tulemisen edellytyksenä on kaikkiin hakuprosessin vaiheisiin osallistuminen.

Edellytämme, että olet valmis sitoutumaan omaan projektiisi vuodeksi ja käyttämään siihen aikaa vähintään noin kaksi tuntia kuukaudessa.

Lisäksi olet valmis etsimään itsellesi sopivia mentor ehdokkaita sekä hankkimaan liiton yhteyshenkilön tukemana itsellesi mentorin. Jos olet opiskelija, edellytämme, että olet hakuhetkellä vähintään toisen vuoden opiskelija.

 

Mentorointi järjestetään yhteistyössä Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu ry:n kanssa.

 

LISÄÄ TIETOA JA MATERIAALIA mentoroinnista saat osoitteesta www.agronomiliitto.fi/mentorointi sekä Heidi Hännikäiseltä, (09) 2511 1645, 040 901 1645, urapalvelut@agronomiliitto.fi.

 

Vuoden aikana aloittaa kaksi ryhmää, yksi keväällä ja toinen syksyllä. Ryhmät aloittavat, jos aloittavia pareja on vähintään 10. Syksyllä 2018 alkavaan ohjelmaan haetaan helmikuussa 2018.