Apurahahaku Juustonvalmistajain säätiöltä

20.11.2013 10:00 – 00:00 Juustonvalmistajain säätiö ilmoittaa haettavaksi apurahoja. Apurahojen jaosta päättää säätiön hallitus ja ne myönnetään hakemusten perusteella.

Juustonvalmistajain säätiö on perustettu vuonna 1946 edistämään maamme juustonvalmistusta, markkinointia ja maidonjalostusta yleensä.

Apurahaa voidaan myöntää seuraaviin tarkoituksiin: Ammattitaidon kehittämisen juustonvalmistuksen ja markkinoinnin sekä
maidonjalostustoiminnan hyväksi työskenteleville henkilöille ja yhteisöille, maitovalmisteiden laadun ja valmistuksen hygienian lisäämiseen, maidonjalostustoiminnan edistämiseen ja juustokaupan tutkimista varten ulkomailla ja kotimaassa.


Apurahan hakuaika päättyy 20.11.2013. Vapaamuotoiset hakemukset osoitetaan säätiön hallitukselle ja lähetetään kirjallisena säätiön asiamiehelle
osoitteeseen Matti Tapaila, Linjatie 162, 14140 Jokimaa


Säätiön hallitus käsittelee anomukset marraskuun loppuun mennessä ja hyväksytyille apurahan hakijoille ilmoitetaan päätöksestä joulukuun aikana.
Apurahan myöntämispäätöksen yhteydessä kerrotaan, miten työn edistymisestä on raportoitava. Lähetettyjä anomuksia ei palauteta.
Säätiön hallitus varaa mahdollisuuden pidättäytyä apurahojen myöntämisestä, mikäli säätiön toiminnan tavoitteiden mukaisia hakemuksia ei määräaikaan
mennessä ole toimitettu tai hakemukset eivät vastaa säätiön asettamaa tarkoitusperää. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.