AGRONOMILIITTO EDISTÄÄ TYÖLLISTYMISTÄ

Agronomiliitto haluaa juhlavuoden toimenpiteissään tehdä konkreettisia tekoja vastavalmistuneiden ja työttömien jäsentensä työllistymisen edistämiseksi.

Vuoden aikana suunnitellaan ja tehdään toimenpiteitä tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Suomi kasvaa ruoasta, kasvu syntyy osaamisesta!

1. Mitä osaamista tulevaisuuden työelämässä tarvitaan? - Liiton palveluita kehittämällä haluamme tuoda oman panoksemme jäsentemme osaamisen uudistamiseen siten, että se vastaisi entistä paremmin uusia osaamistarpeita ja tehtäviä.

  • Osaamisselvitys jäsenille tammikuussa 2017. Tutustu selvityksen tuloksiin täällä

  • Osaamisprofiilien työstö selvityksen tulosten perusteella. Tutustu osaamisprofiileihin täällä

  • Urapalveluiden kehittäminen: ammatillisen kehittymisen palvelut

2. Osaaminen esille - osaamistarinat! - Juhlavuonnamme haluamme nostaa esiin suomalaista ruokaa ja alamme osaamista sekä tukea kotimaisen ruokaketjun kilpailukyvyn kehittymistä. Kasvu syntyy osaamisesta, jota alojemme osaajat tuottavat.

Keräämme jäsenistöltä osaamistarinoita koko juhlavuoden 2017 ajan!
Julkaisemme tarinoita verkkosivuillamme ja jaamme niitä muissa medioissamme. Tutustu osaamistarinoihin täällä

Haluaisitko sinä kertoa meille omasta osaamisestasi?
Mikä sinua innosti kehittymään oman alasi osaajaksi?
Minkälaisia polkuja olet käynyt läpi?
Mitä ylä- ja alamäkiä tiellesi on sattunut?
Mikä omalla alallasi on sinulle erityisen palkitsevaa ja innostavaa?

Tuleeko mieleesi joku työkaverisi tai muu tuttusi, jonka osaamistarina olisi kiinnostavaa luettavaa meille kaikille?
Onko jokin alasi keksintö tai innovaatio jäänyt mielestäsi liian vähälle huomiolle?

Pohdi tätä ja lähde mukaan tai ”ilmianna” kaverisi täyttämällä osaamistarinalomake. Linkki lomakkeeseen löytyy tästä.   

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia löytyy täältä.