Tutkinto yksin ei riitä työnhaussa

06.6.2013 12:25

Työtä haetaan osaamisella, ei tutkinnolla.

Työelämän muutos sekä taantuma näkyy tällä hetkellä erityisesti vastavalmistuneiden elämässä. Vielä hetki sitten korkeakoulututkinto oli varma tae koulutusta vastaavasta työpaikasta, mutta näin ei enää ole.  Kun koulutus itsessään ei takaa työpaikkaa, on oma osaaminen myytävä työnantajille. Tämä edellyttää uudenlaisia taitoja työnhakijalta.

Liitossa räätälöidään tukipalveluita vastavalmistuneille ja valmistumisvaiheessa oleville. Siksi jo keväällä päätettiin, että syksyllä aloittaa kaksi mentorointi-ryhmää yhden sijasta. Haemme myös aktiivisesti työelämän konkareita mukaan mentoreiksi opintojaan päättäville opiskelijoille. Syksyllä opiskelijoiden työelämäillat uudistetaan pääainekohtaisiksi ja henkilökohtaista kehittymistä tukeviksi. Tässä uudistuksessa tärkeässä roolissa ovat myös ainejärjestöt.

Työkokemuksen puute sekä vähäiset kontaktit työelämään ovat suurimpia uhkatekijöitä valmistumisen jälkeiselle työllistymiselle. Siksi keskitymme keinoihin, jotka auttavat jäseniämme tunnistamaan omaa osaamistaan paremmin, markkinoimaan sitä sekä tarjoamme mahdollisuuksia päästä tutustumaan kiinnostaviin työnantajiin.

Vastavalmistuneiden ja valmistumisvaiheessa olevien työllistymisen tehotalkoot alkavat syyskuussa. Kerro meille minkälaista tukea tarvitset postaamalla mietteitäsi tähän blogiin.

Unelmani on, että jokainen valmistumisvaiheessa oleva saisi itselleen henkilökohtaisen mentorin työelämästä. Siinä haaste, jonka heitän valmistuneille kollegoille nuorten auttamiseksi työmarkkinoille.


Heidi Hännikäinen/urapalvelut

Kommentit

  • Salla Tenhovirta 6 vuotta sitten

    Olen äitiyslomani lopettanut, kesällä 2012 valmistunut agronomi, pääaineenani kasvipatologia. Olen keväästä asti katsellut työpaikkoja, ja hakenutkin sopivalta tuntuneita.

    Työpaikkoja on kuitenkin ollut tarjolla vähän, ja moneen vaaditaan aiempaa oman alan työkokemusta. Yleensä hakijoita on ollut 20-40, ja vaikka palkkauskaan ei ole ollut lähelläkään liiton suosittelemaa lähtöpalkkaa vastavalmistuneelle, on työhön palkattu joku, kenellä on useiden vuosien kokemus.

    Itse kaipaisin tukea paitsi sopivien avoimien työpaikkojen löytämiseen, että työnantajien lähestymiseen. Tuntuu että työnantajatkaan eivät tunne agronominkoulutusta, tai agronomien taitokenttää.

    Minulla on tavoitteena työllistyminen omalta alalta vuoden loppuun mennessä, ja tällä hetkellä se tuntuu vaikealta saavuttaa.

  • Heidi Hännikäinen/urapalvelut 6 vuotta sitten

    Kiitos kommentistasi ja pahoittelen, etten ole voinut vastata kommenttiisi aikaisemmin. Olen ollut heinäkuun kesälomalla. Laitan sinulle viestiä s-postin kautta.

    Yst.terv.

    Heidi Hännikäinen

Lähetä kommentti