Puutarha-agronomit ry

Ei tulevia tapahtumia

« Muut yhdistykset

Johtokunta

Yhdistyksen puheenjohtaja
Jaakko Perilä

Yhdistyksen varapuheenjohtaja
Marianna Soini

Yhdistyksen sihteeri
Arttu Mäkinen

Yhdistyksen johtokunnan jäsen
Mailis Savela

Tervetuloa mukaan toimintaan!

Puutarha-agronomit ry on vuonna 1984 perustettu Agronomiliiton alainen koulutusala­yhdistys. Suurin osa jäsenistä, joita on noin 165, on puutarhatieteestä valmistuneita maatalous-metsätieteiden maistereita. Vuodesta 2012 lähtien joukkoon on voinut liittyä myös puutarhatieteen ja lähialojen opiskelijat.

Yhdistyksen päätavoitteena on jäsenistön ammatillisten ja yhteiskunnallisten etujen ajaminen. Puutarha-agronomit on myös Puutarhaliiton jäsenyhdistys ja tätä kautta yhdistys ajaa jäsentensä etuja myös puutarha-alalla.

Virallisten tavoitteiden lisäksi yhdistys pyrkii pitämään yllä alan yhteishenkeä järjestämällä jäsenistön iloksi ja hyödyksi erilaisia matkoja, kursseja ja vapaa-ajan tapahtumia, niin puutarha-alan kuin kulttuurin ja joskus urheilunkin parissa. Osa tapahtumista on jäsenille täysin ilmaisia, ja maksullisia tapahtumia yhdistys sponsoroi mahdollisuuksien mukaan. Yhdistyksen järjestämillä kesäretkillä pääset tutustumaan puutarha-alan mielenkiintoisiin kohteisiin sekä koti- että ulkomailla. Yhdistyksen vuosikokous pidetään syksyisin. Puutarha-agronomien vuosittainen jäsenmaksu on varsinaisilta jäseniltä 10 euroa ja opiskelijoilta 7 euroa. Jäsenmaksu laskutetaan Agronomiliiton jäsenmaksun yhteydessä.

Ajankohtaiset tiedot Puutarha-agronomien tapahtumista löydät yhdistyksen Facebook-ryhmästä. Lisätietoja tulevan kauden toiminnasta saat myös jäsenkirjeistä tai kysymällä hallituksen jäseniltä (puutarhaagronomit@gmail.com).

Liity sinäkin iloiseen joukkoomme!

 

PA 30v juhlamatka 2014: PA:na Italiassa

Kuvagalleria