Akava: Hallitus ymmärsi pysäyttää koulutuksen kurittamisen

Akava on tyytyväinen, ettei hallitus enää kohdistanut kehysriihessään lisää leikkauksia koulutukseen ja tutkimukseen

Toteutettu kertaluontoinen lisäpanostus korkeakouluopetukseen ja tieteen tukemiseen on myönteinen päätös osaamisen turvaamiseksi. On kuitenkin niin, että Suomen osaamisen ja innovaatioiden perustaa on leikattu edellisen ja nykyisen hallituksen aikana paljon, joten koulutusjärjestelmämme on vaarassa ajautua kestämättömään tilaan.

– Suomi on tienhaarassa. Julkisen talouden tasapainottamiselle ei ole vaihtoehtoja, joten nyt on korkea aika tehdä arvovalintoja. Osaamisloikka ei toteudu ilman panostuksia koulutukseen, osaamiseen ja tutkimukseen. Kuten Akava eilen toi esille, osaamisen heikentyminen voi romahduttaa kansantalouden kasvun, sanoo johtaja Pekka Piispanen.

Kyse ei ole vain koulutusrahoituksesta. Hallituksen tulisi käynnistää nopeasti laaja tutkimushanke, jolla selvitetään koulutus- ja tutkimusjärjestelmän osatekijöiden vaikutuksia väestön kouluttautumiseen ja osaamiseen sekä hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon.

Lue lisää Akavan sivulta
.