Ota pala lomaa arkeen

27.6.2014 08:37

Lomalla saa nauttia – pitää hengähdystä työstä, vaihtaa vapaalle, ottaa rennosti. Kyllä, mutta tehdään arjesta yhtä nautinnollista!

Luin eilen Tiede-lehdessä julkaistua haastattelua, jossa hollantilainen Jessica de Bloom, lomailusta väitöksensä tehnyt tutkija, totesi, ettei pitkistä lomista ole enempää hyötyä kuin lyhyistä. Sen sijaan hän liputti suomalaisten mökkiviikonloppulomailun puolesta ja suositteli pitämään lomia pätkissä, sillä loman pituudesta riippumatta terveyshyödyt karisevat jo muutaman päivän töihin paluun jälkeen.

de Bloom tutkii nykyään arjen ”lomailua”, pieniä taukoja kesken työpäivän ja erityisesti lounastauolla. Hän ja tamperelainen tutkijaporukka nimittäin uskovat, että sieltä ne todelliset terveyshyödyt löytyvät.

Tästähän liittokin on ottanut kantaa – meillä näkökulma on ollut päivän katkaisemisessa ja terveellisessä, sopivassa seurassa nautitussa ruokahetkessä. Nyt näkökulmaa saisikin laajentaa green care –hengessä myös mahdollisuuteen käydä ulkona ja nähdä vihreää (tai talvella harmaata).

Arjessahan me kuitenkin suurimman osan vuodesta vietämme. Siksi pidän tärkeänä, että arjesta tehdään mahdollisimman hyvää: sujuvaa, tehokasta, rentoa. Oli kyse sitten tavasta rytmittää työpäivää ja vapaa-aikaa tai tehdä ruokavalintoja (pohtii ravitsemustieteilijä), arki on kunkku.

Arjen ja loman epäsuhdasta johtuu loman alkuun pukkaava migreeni tai ainakin kesäflunssa, muistuttai lääkefirma eilen julkaisemassaan tiedotteessa: ”Migreeni on jonkinlainen heilahdus tasapainotilasta: kun normaalina pidetty tilanne muuttuu joko hyvään tai huonoon suuntaan, migreeni iskee. Normaalin työarjen vaihtuminen vapaapäiviksi voi olla yksi tällainen heilahdus”, kertoo neurologian erikoislääkäri Mikko Kallela HYKS:stä.

Tämä antaa vahvistusta ajatukselle, että kuilu loman ja arjen välillä ei saa olla liian leveä – ettei heilahdus lomaan tai sieltä töihin paluu ole liian voimakas.

Keräsin pari asiaa, joita tuttavani aikovat lomansa aikana tehdä:

  • juoda kaljaa laiturinnokassa
  • notkua iltapäivään yöpuvussa
  • kunnostaa ullakolta löytyneen lipaston
  • kerätä nokkosia – tutustua villiyrtteihin
  • grillata, kokeilla uusia reseptejä
  • käydä sukulaisissa
  • pelata Batman Arkham Knight läpi (konsolipeli)
  • uida
  • matkailla kodin tai mökin läheisyydessä

Näitä juttujahan voi tehdä myös arjessa – ottaa arkeen pienen osan lomasuunnitelmaa. Kaljan juonti ehkä viikonloppuisin ja nokkosia vain alkukesästä, mutta onhan noita: lähietäisyydellä monta paikkaa vielä vierailematta, netti täynnä herkullisia reseptejä kokeilematta, pelejä pelaamatta.

Tavoitteeksi asetan: palaan arkeen mukanani pala lomaa.

Hyvää kesää – lomaillen tai töitä tehden!

- Maija Soljanlahti, viestintäpäällikkö, ETM

 

Kommentit

  • setäpekka 10 vuotta sitten

    Lomailkaa - ja perusteellisesti, ilman tiedettä.

  • lars rask 10 vuotta sitten

    Eläkeläisenkin täytyy osata suunnitella ja nauttiaa lomahenkisistä tunnelmista ja tekemististä- joskus tekemättä mitään - itsekseen , ystävien kanssa ja erityisesti lastenlasten kanssa hyviä nuoruusvuosien kultaisten muistojen kokemusten esiin nostaminen. Esimerkkeinä: kalastaminen/ onkiminen, marjastaminen ja sienestäminen. Ei tarvitse aina olla paljon rahaa ja näyttäviä tekoja ja harrastuksia - jos tahtoa ja asennetta rittää. Vielä kannattaa yrittää jättää lastenlapsille maanläheistä yhteistä tekemistä.

Lähetä kommentti