Äärimaltillinen ilo

05.9.2013 09:46

Keskitetyssä ratkaisussa ja rakenneuudistuksessa on nyt kyse siitä, saako Suomi uudesta kasvusta kiinni.

Viime keväällä jouduimme Agronomiliitossa pettymään siihen, että eväät laajan keskitetyn palkkaratkaisun synnyttämiseksi oli syöty. Silloin kirjoitin jäsenille: ”Nyt jos koskaan olisi keskitetyn ratkaisun puolesta puhuneet kaikki järkisyyt”.

Agronomiliiton tavoitteena oli jo tuolloin ostovoiman turvaaminen laajalla keskitetyllä ratkaisulla, jossa maan hallituksen keinovalikoimalla olisi ollut oleellinen merkitys. Tavoitteena oli myös mahdollisimman hyvä kattavuus, jolla sektorista riippumatta olisi voitu turvata kohtuullinen ansiokehitys.

Valitettavan syvälle joutui Suomen tila, ennen kuin kiinnostus uudelleenarviointiin oli mahdollista. Kun julkisen sektorin kestävyysvajeen lisäksi yksityisen sektorin tilanne ei alkanutkaan kohti syksyä parantua, oli myös EK valmis istumaan vakavasti pöytään. Arvostan sitä.

Samaan aikaan kun huoltosuhde Suomessa kääntyy pitkäksi aikaa epäedulliseksi ja edellyttää rakenteellisia uudistuksia, osuu siihen myös globaalin talouden yskähtäminen. Erikoista tilanteessa on se, että orastavat positiiviset tiedot Euroopan taloudesta eivät näytä Suomea koskettavan. Tätä oli mm. pääministeri Katainen kertomassa meille Akavan työvaliokunnassa.

Onko kyse kustannuskilpailukyvystä? Varmasti siitäkin. ”Hyviä” palkankorotuksia on varmasti viime vuosina saatu neuvoteltua ja palkkakehitys on ollut kilpailijamaitamme nopeampaa. Sen sijaan pitää muistaa, että korkeasti koulutettujen kohdalla Suomen palkat laahaavat perässä kilpailijamaitamme nykytasollaan. Eli kilpailukykyongelmassa ei Agronomiliiton jäsentenkään kannata itseään ruoskia.

Akavan hallituksessa viime viikolla olin kannattamassa työllisyys- ja kasvusopimuksen hyväksymistä sen jälkeen kun maan hallitus oli julkaissut oman, toteutuessaan erittäin rajun, rakenneuudistuspakettinsa. Mielestäni viime kevään tavoitteet olivat edelleen voimassa ja puhuivat keskitetyn ratkaisun puolesta.

En usko, että kukaan voi paukutella henkseleitään saavutuksistaan. Voikin esimerkiksi kritisoida, mitä mieltä on sopia äärimaltillisista palkankorotuksista, 20 euroa + 0,4 % tulevana kahtena vuonna, kun valtiovalta ei pysty kuin vajavaisella tavalla tekemään ansiotuloverotukseen indeksitarkastuksia. Kokonaisuutenahan ostovoima menee miinukselle. Jos kaunaa olisi halunnut kantaa, olisi voitu myös edellyttää, että hallituksen elinkeinoelämälle lupaama mittava yhteisöveron lasku pitää perua, ennen kuin ratkaisusta voidaan sopia.

Mielestäni järki voitti. Kyse on nyt enemmän siitä, saako Suomi ja saammeko me suomalaiset tilanteen hallintaan ja uudesta kasvusta kiinni. Paketissa on kyse uuden kasvun luomisesta ja työllisyydestä. Vaikka Agronomiliiton jäsenillä työllisyystilanne on toistaiseksi ollut varsin hyvä, on työttömyystilastoissa ja liiton neuvonta-/urapalveluissa aitoja merkkejä ilmassa, että saman pelastusveneen tarpeessa olemme mekin. On luotettava siihen, että yritykset, yhteisöt, valtiovalta, kunnat ja kirkko kantavat työnantajina vastuunsa työllisyyden ylläpitämisessä.

Mutkia on vielä monta matkalla, ennen kuin lokakuun 25. päivä päästään arvioimaan sopimuksen kattavuutta. Toivottavasti kaikki osapuolet istuvat neuvottelupöytään oikealla asenteella. Samoin hallituksen rakenneuudistuspaketti on paljon muuta kuin valmis. Se edellyttää luonnollisesti Eduskunnan hyväksynnän. Monet yksityiskohdat ovat auki ja edellyttävät myös Agronomiliitolta ja Akava-keskusjärjestöltä tehokasta edunvalvontaa.

Samaan aikaan olemme Agronomiliitossa aloittaneet voimakkaamman työn ruokasektorin kasvuedellytysten parantamiseksi. Siihen palaamme lähiaikoina.

- Jyrki Wallin/Agronomiliiton toiminnanjohtaja ja Akavan hallituksen jäsen

Kommentit

• Mari Raininko 11 vuotta sitten

  Työelämään vaikuttavista kysymyksistä neuvotellaan alakohtaisesti syys-lokakuun aikana. Silloin tulee neuvottelupöytiin nostaa kysymys työmäärien kohtuullistamisesta. Tätä tehty ratkaisukin edellyttää. Siinä peräänkuulutetaan keinoja työhyvinvoinnin lisäämiseksi työaikajärjestelyjen avulla. Toivottavasti tämä ei jää vain kauniiksi korulauseeksi, vaan johtaa käytännön toimenpiteisiin.

  Tehokkuusajattelu ja talouden säästöpaineet ovat johtaneet siihen, että työntekijöiden työmäärä työpaikoilla tuntuu aina vaan paisuvan. Tämä taas aiheuttaa riskin työssä jaksamiselle. Työpäivät venyvät. Siitä joutuvat taas herkästi kärsimään työntekijän perhe ja muut läheiset.

  Erityisesti tämä näkyy yliopistolta tulleista yhteydenotoista. Vaikuttaa siltä, että viime vuosina niin hallinnolliset uudistukset kuin säästötoimet ovat johtaneet siihen, että työmäärä on kasvanut tolkuttomasti. Aikaa ei tahdo enää jäädä ydintehtäville kuten tutkimukselle ja opetuksen valmistelutehtäviin, vaan työpäivä suttautuu erilaisissa hallinnollisten vaatimusten edellytyksissä. Samaan aikaan kun päällä on vielä uusien henkilöiden rekrytointikielto, niin jaksaminen on koetuksella ja riski uupumukselle on todellinen.

  Nyt on oikea paikka vaikuttaa.

  - Mari Raininko/yliopistolla ja julkisella sektorilla jäsenten asioista huolehtiva asiamies Agronomiliitosta