Ehdota Vuoden akavalaista yrittäjää 2015

10.9.2015 16:16

Akavan yrittäjäpalkinto myönnetään vuosittain tunnustuksena ansioituneelle yrittäjälle tai ammatinharjoittajalle. Tavoitteena on tuoda esille yrittäjyyden suurta merkitystä suomalaiselle yhteiskunnalle, talouskasvulle ja hyvinvoinnille.
Palkinnon saaja voi olla akavalainen yrittäjä, akavalaisen jäsenjärjestön yksi tai useampi jäsen tai muu henkilö tai ryhmä, joka on toiminut merkittävällä tavalla akavalaisen yrittäjyyden hyväksi tai sen toimintaedellytysten parantamiseksi.

Ehdotuksia palkinnon saajiksi voivat tehdä akavalaiset, Akavan jäsenjärjestöt ja niiden jäsenet sekä Akavan elinkeinopoliittinen toimikunta. Erityisesti ehdotuksia toivotaan jäsenjärjestöjen yrittäjätyöryhmiltä, -valiokunnilta ja -neuvottelukunnilta.

Ehdotuksesta tulisi käydä ilmi ehdotetusta ammatinharjoittajasta tai yrittäjästä:
- minkä akavalaisen liiton jäsen hän on
- miten hän on ansioitunut yrittäjyydessä ja/tai sen toimintaedellytysten parantamisessa
- yhteystiedot, mahdollinen verkkosivuosoite ja y-tunnus, mahdollisuuksien mukaan ansioluettelo sekä yhteystiedot henkilöstä, joka antaa asiassa lisätietoja.

Ehdotuksessa voi nostaa esiin esimerkiksi ammatinharjoittamisen tai yrityksen toiminnallisen ja taloudellisen kehityksen, yrittäjämyönteisten asenteiden muokkaamisen, hyvän johtamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisen sekä eettisten arvojen huomioimisen.

Vapaamuotoiset ehdotukset perusteluineen pyydetään toimittamaan Agronomiliiton yrittäjävaliokunnan sihteerille Minna Hälikälle 10.9.2015 mennessä sähköpostilla minna.halikka@agronomiliitto.fi.  Halutessaan ehdotuksen voi myös osoittaa suoraan Akavaan.

Palkintona on suomalaista taidetta. Akava julkistaa palkinnon saajan liittokokouksensa yhteydessä 23.11.2015.

Akavassa on noin 30 000 korkeasti koulutettua yrittäjänä ja ammatinharjoittajana toimivaa jäsentä. Viimeksi palkinnon sai tekniikan tohtori, toimitusjohtaja Jukka Jokiniemi.

Palkinnon ohjesääntö sisältää tarkemmat tiedot siitä mihin palkinnon saajaa valittaessa erityisesti kiinnitetään huomiota. Ohjesääntö on osoitteessa www.akava.fi/yrittajapalkinto