Jäsenille, kirjaudu palveluun
Tulosta sivu
Vastuu- ja oikeusturvavakuutus

Agronomiliiton jäsenet ovat vakuutettuja toimiessaan työssä, virassa tai ammatissaan työskennellessään Pohjoismaissa. Vakuutus tulee voimaan jäsenyyden alkamisesta lukien. Myös opiskelijajäsenet ovat vakuutettuja opiskeluajan työsuhteissa ja kesäharjoittelun aikana.

Vastuuvakuutus korvaa henkilö- ja esinevahingon, jonka vakuutettu aiheuttaa ammatissaan virheellä tai laiminlyönnillä, josta hän lain mukaan on korvausvastuussa.

Vastuuvakuutuksen enimmäismäärä henkilö- ja esinevahingossa on 100 000 euroa. Omavastuuosuus on 100 euroa.

Oikeusturvavakuutus korvaa ne kulut, jotka jäsenelle aiheutuvat työ- tai virkasuhteeseen tai ammattiin liityvässä riita- tai rikosasiassa Pohjoismaissa. Vakuutus korvaa lähinnä oikeudenkäyntikulut ja asianajajan käytöstä aiheutuneet kulut. Korvauksen enimmäismäärä yhtä vahinkotapahtumaa kohti on 10 000 euroa. Jäsenen omavastuuosuus on 15 % oikeudenkäyntikuluista tai vähintään 150 euroa.

Oikeusturvavakuutuksen käyttämisestä sovitaan liiton lakimiehen kanssa. Jäsenellä on oikeus valita asianajaja oikeudenkäyntiä varten.

Lisätietoja antaa lakimies Anneli Nieminen,
etunimi.sukunimi@agronomiliitto.fi, puh. (09) 2511 1644.
Agronomiliitto ry  |  Pohjoinen Makasiinikatu 6 A 8  |  00130 Helsinki  |  puh. (09) 2511 160  |  fax (09) 2511 1610  |  email toimisto@agronomiliitto.fi  |  Kartta  |             Copyright 2006