Jäsenille, kirjaudu palveluun
Tulosta sivu
Jäsenmaksuluokat ja -maksut vuonna 2010

Jäsenmaksuluokkia on viisi ja perusteet määräytyvät jäsenen tilanteen mukaan laskutushetkellä.
Agronomiliittoon kuulutaan jäsenyhdistysten kautta.

1) Henkilöjäsenmaksu 268 euroa
2) Erityisjäsenmaksu 134 euroa
3) Opiskelijoiden jäsenmaksu 13 euroa / 65 euroa (sis. työttömyyskassamaksun 52 euroa)
4) Vastavalmistuneiden eli vuonna 2010 valmistuneiden jäsenmaksu 65 euroa
5) Senioreiden jäsenmaksu 64 euroa (ei sisällä työttömyyskassaa)

Koulutusala- tai alueyhdistyksien jäsenmaksut vaihtelevat. Katson lähemmin täältä.

Erityisjäsenmaksu
Oikeus erityisjäsenmaksuluokkaan myönnetään viljelijöille ja muille yrittäjille, koko kalenterivuoden ulkomailla toimiville, vuonna 2009 valmistuneille (tutkinnon suorittamista seuraava vuosi), muille sellaisille jäsenryhmille, joiden tulopoliittinen edunvalvonta selkeästi toteutuu muiden kuin Agronomiliiton toimesta sekä kirjallisesta hakemuksesta jäsenille, jotka osoittavat todistettavasti olevansa tai olleensa ilman säännöllisiä ansio- tai stipendituloja vähintään kuusi kuukautta työttömyyden, äitiys- tai vanhempainloman, hoito- tai vuorotteluvapaan, varusmiespalvelun, jatko-opintojen, sairauspäivärahan tai muun vastaavan syyn takia.
Ohessa tulostettava kopio palvelulomakkeesta (pdf). Palvelulomake on lähetettävä liittoon vuosittain.
Jäsenen palvelulomake

Muita alennuskäytäntöja

Henkilöjäsenmaksuluokasta voidaan myöntää enintään yksi alennus seuraavilla perusteilla: 25 euron pariskunta-alennus henkilöjäsenmaksuluokassa toiselle (avio- tai avoparin henkilöjäsenille) tai 25 prosentin alennus henkilöjäsenmaksuluokassa akavalaisten Professoriliiton tai Tieteentekijöiden liiton jäsenille (sopimusten mukaan oikeus myös vastaavaan alennukseen kyseisten liittojen jäsenmaksuista) tai 52 euron alennus jäsenille, jotka eivät halua työttömyysturvaa jäsenet vakuuttavan työttömyyskassan, Erkon kautta.

Muita soveltamissääntöjä
Liityttäessä jäseneksi keskellä vuotta laskutetaan vain jäljellä olevien kuukausien määrä eli sovelletaan 1/12-hinnoittelua.

Agronomiliitosta eronneilta/erotetuilta ja sen jälkeen viiden vuoden sisällä uudelleen liittyviltä peritään normaalin jäsenmaksun lisäksi 20 euron uudelleenkirjaamismaksu.

Jäsenmaksun periminen
Jäsenmaksu maksetaan liittoon laskulla tai suoraveloituksella. Henkilöjäsenmaksu ja jäsenpariskuntamaksu peritään kahdessa erässä. Opiskelijajäsenmaksun, joka sisältää työttömyyskassamaksun, voi erikseen pyydettäessä maksaa kahdessa erässä. Jäsenmaksun ensimmäisen erän yhteydessä peritään myös jäsenyhdistyksen jäsenmaksut.

Erityisjäsenmaksun hakeminen
Oikeus erityisjäsenmaksuun myönnetään yleensä vain kirjallisen hakemuksen perusteella (ks. kappale Erityisjäsenmaksu). Edellytyksenä on, että jäsenmaksun alkuvuodesta perittävä ensimmäinen erä on maksettu.

Vapaamuotoinen hakemus erityisjäsenmaksuluokasta on toimitettava Agronomiliittoon viimeistään 1.12.2010. Katso alennuksen myöntämiseksi vaadittavat liitteet Jäsenen palvelulomakkeesta. Liitteistä on käytävä ilmi kuuden kuukauden vähimmäisajan täyttyminen. Mikäli kuuden kuukauden yhtäjaksoinen aika jakautuu kahdelle vuodelle, myönnetään alennus jälkimmäisen vuoden jäsenmaksusta.

Työttömyysturva
Jäsenmaksuun sisältyy pääsääntöisesti työttömyyskassan jäsenyys. Poikkeuksena ovat erityisjäsenmaksuluokan viljelijät, yrittäjät, työelämän ulkopuolella olevat ja OAJ:hin tai muuhun edunvalvontajärjestöön kuuluvat kaksoisjärjestäytyneet sekä seniorit ja ne opiskelijat, jotka eivät ole työttömyysturvaa maksaneet.

Henkilöjäsenmaksusta voidaan antaa 52 euron alennus niille, jotka ovat jonkun muun työttömyyskassan kuin Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erkon jäseniä.

Myös muille henkilöjäsenmaksua maksaville jäsenille, jotka eivät halua työttömyysturvaa, voidaan myöntää 52 euron alennus jäsenmaksusta.

Jäsentiedot ajan tasalle
Kaikki jäsenmaksuperusteet määräytyvät jäsenrekisterissä laskutushetkellä olevan tilanteen mukaan. Jäsenten on syytä itse huolehtia siitä, että heitä koskevat tiedot ovat Agronomiliiton toimistossa ajan tasalla. Tämä koskee kaikkia, mm. jäsenpariskuntia, kaksoisjärjestäytyneitä, ulkomailla asuvia jne.

Muutoksista on syytä ilmoittaa heti liiton toimistoon, oheisella lomakkeella tai puhelimella (09) 2511 1651, faksilla (09) 2511 1610 tai sähköpostilla satu.vainio (at) agronomiliitto.fi. Näin varmistaa jäsenmaksun määräytymisen oikein.

Lisätietoja
Jäsenmaksuista saa lisätietoja Satu Vainiolta, etunimi.sukunimi@agronomiliitto.fi, puh. (09) 2511 1651.
Agronomiliitto ry  |  Pohjoinen Makasiinikatu 6 A 8  |  00130 Helsinki  |  puh. (09) 2511 160  |  fax (09) 2511 1610  |  email toimisto@agronomiliitto.fi  |  Kartta  |             Copyright 2006