Matrikkeli 2010Agronomiliitossa
toimitetaan matrikkelia. Tavoitteena on saada koko ammattikunnan kattava
teos valmiiksi vuoden 2010 aikana ja tilaajille lähetettäväksi vuoden 2011
alussa.
Miksi matrikkeli tehdään?Matrikkeli
on kirja, joka kokoaa kaikki alan ammattilaiset samoihin kansiin.
Jokaiselle matrikkelitietonsa luovuttaneelle omat tiedot ovat kuin
tiivistetty CV.
Matrikkelitietoja käytetään moneen tilanteeseen.
Rekrytoivat henkilöt ja erityisesti suorahakua eli head hunttausta tekevät
käyttävät eri alojen matrikkeleita hakiessaan osaamista erilaisiin
tehtäviin.
Myös muistamisten hakijat, esimerkiksi arvo- ja
kunniamerkkejä haettaessa, ovat kiinnostuneita henkilöiden
matrikkelitiedoista.
Historian tutkijoille ja sukututkijoille
matrikkelit ovat oiva lähde menneisiin vuosiin ja henkilöiden tekemisiin.
Agronomiliiton
kokoamia matrikkeleita on julkaistu hieman eri nimillä vuosina 1942, 1955,
1965, 1972, 1980, 1990 ja 2001. Jo vuonna 1928 julkaistiin Suomen
agronomit -kirja, jonka tiedot olivat kuitenkin silloisen toimituksen
mukaan puutteelliset.
Ammattikunta yhdistääAgronomiliiton
matrikkeli on ammattikuntamatrikkeli, jonka yhdistävänä tekijänä on tietty
koulutus tai liiton jäsenyys. Teokseen kootaan kaikki Suomessa
valmistuneet agronomit, maatalous- metsätieteiden (aiemmin filosofian) ja
elintarviketieteiden kandidaatit, maisterit, lisensiaatit ja tohtorit,
(maatalouden, elintarvikealan, kotitalousalan ja osittain ympäristönhoidon
koulutusohjelmista) sekä ne terveystieteiden (aiemmin terveydenhuollon)
kandidaatit, maisterit ja filosofian tohtorit, jotka ovat valmistuneet
Kuopion yliopistosta pääaineenaan ravitsemustiede tai ravitsemus- ja
elintarvikebiotekniikka, eläinbiotekniikka tai kasviagrobiotekniikka sekä
luonnontieteiden kandidaatit, filosofian maisterit, lisensiaatit ja
tohtorit, jotka ovat valmistuneet Turun yliopistosta pääaineenaan
terveyden biotieteet tai elintarvikekemia.
Nyt toista kertaa mukana
ovat myös alan opiskelijat, jotka ovat Agronomiliiton jäseniä.
Matrikkelissa julkaistaan myös alalla toimineiden poismenneiden
henkilöiden perustiedot.
Matrikkeliin toivotaan kaikkien
niiden henkilöiden tietoja, jotka ovat valmistuneet liiton edustamilta
koulutusaloilta.
AikataululuonnosMatrikkelitietojen
keräys aloitetaan lähettämällä jäsenille kirje viikolla kaksi vuonna 2010.
Aikaa
lomakkeen täyttöön on runsas kolme viikkoa. Matrikkeliin ehtii antaa
tiedonsa vielä maaliskuun puoleen väliin mennessä.
Ei-jäsenten
postiosoitteet etsitään helmikuun aikana ja heille lähtee samainen kirje
maaliskuussa, osalla toukokuussa.
Toukokuussa lähetämme liittoon
liittyneille uusille jäsenille tietojenkeräyslomakkeen.
Elokuun
lopulla
lähetämme tarkastusvedokset omista tiedoista
matrikkelitietonsa antaneille. Vedoksessa on oikoluetut ja toimitetut
tiedot. Toimitus pidättää oikeuden määrittää oleelliset tiedot, jotka
vedokseen voidaan vielä korjata. Vedokset palautetaan korjauksin 10.9.
mennessä tai hyväksytään, jolloin vedosta ei tarvitse palauttaa.
Syyskuussa
tehdään korjauksia tietokantaan sekä luetaan kirjan tarkastusvedoksia
tarkkaan.
Marraskuussa alkaa prosessi kirjapainossa ja
joulukuussa painokoneet käynnistyvät.
Tammikuussa 2011
postitetaan Matrikkeli 2010 sekä lasku kaikille ennakkotilauksen tehneille.
MatrikkelitoimikuntaAgronomiliittossa
toimii matrikkelitoimikunta, joka linjaa mm. matrikkeliin tulevat tiedot
ja niiden laajuuden, käytettävät lyhenteet ja aikataulut.
Matrikkelitoimikunnassa
ovat Kirsi Heinonen (pj.), Auli Pölönen (hallituksen edustaja), Maija
Soljanlahti (o.s. Kallio), Jyrki Wallin ja Malla Ahonen (siht.).
Kokouksiin osallistuu myös matrikkelitoimittaja Krista Korpela-Kosonen.